Satamaohje
Vuokraamosta lähtö- ja vesijetin käyttöohjeistus
Vesillä on myös muita liikkujia (SUP-laudat, kajakit, uimarit ja veneet).
Vesijetti synnyttää ison peräaallon hyvin herkästi. Peräaallokko voi vahingoittaa isosti muiden omaisuutta ja aiheuttaa vaaratilanteita muille liikkujille. Ongelmien välttämiseksi vesijettejä vuokraavat asiakkaamme ovat velvollisia hyväksymään tässä sopimuksessa mainitut ohjeet ennen vuokrauksen aloitusta.
Vuokraamon laitureiden ja uimarannan läheisyyteen ei saa jäädä pyörimään vaan siitä poistutaan isommille vesille mahdollisimman pikaisesti huomiota herättämättä.
Satamat: Nopeusrajoitus ja aallon teko kielto AINA voimassa
Keilankannan kanava (Saaristokaupungin sillan alunen): Nopeusrajoitus (9 km/h) ja aallon teko kielto AINA voimassa
Mökkien edustat, laiturit ja uimarannat: Kierretään aina riittävän kaukaa eikä jäädä ”leikkimään” niiden läheisyyteen
Kanavat ja laivaväylät: Seuraa nopeusrajoituksia ja väyläohjeita
Mikäli kohtaat muita vedessä liikkujia, ohita ne oikealta riittävän kaukaa. Anna aina tilaa isommille liikkujille ja toimi hyvien käytöstapojen mukaisesti.
Mikäli päätät kuitenkin toimia sääntöjen vastaisesti, olet velvollinen korjaamaan asianosaisille vahingot täysimääräisenä.
AJ RSteam Oy
0400 149 599